SIM-Game stable / virtuaalitalli


Yleisesti
Amandé Warmbloods sijaitsee aurinkoisella ja viehättävällä paikalla vuorten katveessa, aarniometsän ympäröimänä. Raikas vuoristoilma saa mielen virkeäksi, ja myös hevoset nauttivat päästessään pitkälle maastoretkelle vuorten loivemmille rinteille. Liechtenstein on täynnä pieniä kyliä, ja lähimpään keskustaan on matkaa kaksi kilometriä.
Alueen itäpuolella on ikivanhoja lehtipuita ja kuusiakin, joiden seassa kiemurtelee mukavia maastopolkuja. Tarhat ovat tilavia ja niitä on useita, jotta saataisiin aikaan kunnon laidunkierto. Varsinaisia laitumia meillä ei ole. Talli on 1600-luvulla rakennettu, olkikattoinen hirsirakennus. Koristeelliset puuleikkaukset kiemurtelevat kattoparruissa sekä ovenpielissä, ja ikkunoista on mahtavat näköalat vuorille.
Tallin ikääntymisestä sen verran, että käytämme VARL-ikälaskuria. Varsa vieroitetaan emästään 0,5-vuotiaana ja sitä aletaan kouluttaa, 5-vuotiaina se osallistuu ensimmäisiin kisoihinsa, 17 vuotta täytettyään hevonen siirtyy kokopäiväisesti siitoskäyttöön. 20-vuotiaana se jää eläkkeelle ja siirretään asumaan naapurissa sijaitsevalle vanhan herra Hookin maatilalle. Siellä eläkeläiset saavat laiduntaa mielinmäärin vuorten juurella olevilla kukkuloilla ja nauttia rattoisista eläkepäivistä. Silloin tällöin herra Hookin lapsenlapset tulevat ratsastelemaan ja taputtelemaan vanhuksia. Näin ollen pidämme hyvää huolta jokaisesta hevosestamme sen syntymästä aina viimeisiin päiviin asti.

Tallin päiväjärjestys
klo 6.00 aamuruokinta
klo 7.00 orit ulos
-------- tammojen liikutusta
klo 11.00 orit sisälle + päiväruoka
klo 12.00 emät ja varsat ulos
--------- karsinoiden ja varusteiden puhdistusta ja muuta pientä puuhaa
klo 15.00 emät ja varsat sisään + iltapäiväruoka
klo 16.00 tammat ulos
--------- orien liikutusta
klo 20.00 tammat sisään + iltaruoka
klo 21.00 valot pois ja hyvänyönsuukot


Maastoreitit
Tallin maastoreitit ovat upeat: hyväpohjaisia kärrypolkuja viheriöivien kukkuloiden ja metsikön keskellä. Puustona on lähinnä lehtipuita sekä kuusia, kaiken komeuden taustalla kohoavat Alpit. Lenkkien pituudessakin on valinnanvaraa: pisin reitti on 10 km pitkä ja lyhin taas 1 km pituinen. Metsään ei oikeastaan voi eksyä, kunhan vain muistaa seurata polkua. Metsässä, muutaman kilometrin päässä tallista on tekolampi, jossa voi käydä uittamassa hevosia. Lähimmille maastopoluille on rakennettu maastoesterata, jonka esteet voi myös kiertää helposti, jos ei aio hypätä.


Tarhat
Amandéssa on tarhoja yhteensa 10 kappaletta. Tarhat ovat hyväpohjaisia ja ne tarkistetaan tasaisin väliajoin hevosille vaarallisten asioiden varalta. Tarhat on aidattu valkoisilla lauta-aidoilla sekä sähköpaimenilla. Hevosten vieminen tarhoihin on helppoa, sillä jokaiselle niistä johtaa kunnossa pidettävä hiekkatie. Hevosia pidetään tarhoissa vain +25 ja -15 asteiden välillä. Vesisateella hevosille laitetaan sadeloimet, yli -5 asteen pakkasella toppaloimi, ja suorituksessa hikoontuneelle hevoselle hengittävä talliloimi karsinaan.


Kenttä ja maneesi
Tallin omistuksessa on kastelujärjestelmällä varustettu, hiekkapohjainen kenttä, sekä suuri, lämmitetty maneesi. Kenttä on aidattu valkoisella puuaidalla, ja sen laidalla olevassa varastossa säilytetään estekalustoa ja kouluratsastuksen kirjainmerkkejä. Kentän reunalla on myös suuri, korotettu katsomo katoksella. Maneesi on suuri ja valoisa. Sen varastossa on myös estekalusto, sekä tallityttöjen riemuksi kahvio. Maneesin seiniä ympäröivät katsomopenkit, ja harvinaisena lisäherkkuna siellä on talvisin lattialämmitys.


Talli
Tallin takana on lantala ja heinälato, jossa säilytetään hevosille syötettävää heinää. Lannat haetaan kahden kuukauden välein kuorma-autoilla ja lahjoitetaan tallia ympäröivien maatilojen käyttöön.
Varsinaisessa tallissa on 24 valoisaa, tilavaa karsinaa pitkän käytävän molemmin puolin. Karsinoissa on kaltereilla varustetut liukuovet ja ikkunat, vesiautomaatti, ruokakulho ja heinähäkki. Alusina käytetään turvetta, jota säilytetään heinäladossa.
Satulahuoneessa on oma kaappi jokaiselle hevoselle harjojen, loimien, suitsien sun muiden säilytykseen. Kaapin päällä on paikka hevosen satulalle, ja katosta roikkuu loimienkuivatustelineitä. Nurkassa on myös pari penkkiä, satulapukki ja kaksi isoa pesukonetta loimien, satulahuopien jne pesua varten.
Tallin toisesta päädystä löytyy myös kaksi pesukarsinaa, joissa voi luonnollisesti pestä hevosia. Lisäksi hanasta voi hakea myös varusteiden pesemiseen vettä. Pesukarsinoiden vieressä kulkevat ulko-ovet sekä rehuhuoneeseen johtava liukuovi.


Ulkoasun © aman Taustan © The Inspiration Gallery Otsikon © Heidi N